PUHUJA

Esiintyjänä Katri on tunnettu tarttuvasta energiastaan, valovoimastaan ja vaikuttavasta kyvystään inspiroida, haastaa kuulijoiden ajattelua ja rohkaista kasvuun ja kehitykseen. Hän on kokenut ja pidetty ammattipuhuja ja juontaja, joka on innostanut eri kokoisia yleisöjä yksittäisten asiantuntijatiimien kehittämispäivistä aina tuhansien henkien yritystapahtumiin suurilla ja kansainvälisilläkin areenoilla.

”Sun oma persoona on sun tärkein supervoima”, kuuluu tämän rohkeuden lähettilään motto.

Yritystapahtumien juontajana Katri pitää huolen siitä, että aikataulut pitävät, yleisön energia ja mielenkiinto pysyvät yllä ja tilaisuuden päätähdet pääsevät loistamaan. Häneltä luonnistuvat seminaarien, strategiapäivien ja erilaisten messutapahtumien juontamisen lisäksi myös esimerkiksi webinaarien sekä eri formaateissa toteutettavien paneelikeskustelujen moderoinnit. Katri on taitava auttamaan myös tapahtumien konseptoinnissa ja suunnittelussa.

Katri työskentelee sekä suomeksi että englanniksi.